« »

Valkoselkätikka (Dendrocopos leucotos)

SV: Vitryggig hackspett, EN: White-backed Woodpecker

kuva tästä lajista

Valkoselkätikka on Suomessa uhanalainen euraasialainen laji, joka on elinympäristön valinnassaan muita tikkojamme huomattavasti vaateliaampi. Valoisat ja rehevät lehti- ja sekametsät ovat valkoselkätikan kelpuuttamaa ympäristöä. Vanhakantaisen maatalouden aikaansaamat kaski- ja hakamaat tuottivat sille soveltuvaa ympäristöä vielä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, mutta tehomaatalouden myötä tällaiset ympäristöt ovat voimakkaasti vähentyneet. Ensiarvoisen tärkeää on, että reviirillä on paljon lahopuuta, josta valkoselkätikat etsivät hyönteisten toukkia ravinnokseen. Valkoselkätikan esiintyminen on maassamme liitetty perinteisesti vanhoihin ja laajoihin koivikoihin. Kuitenkin 2000-luvun aikana on havaittu, ­että lajia esiintyy tätä nykyä aiempaa luultua enemmän myös tervaleppä-, harmaaleppä- ja haapavaltaisissa rehevissä metsäympäristöissä, eritoten vesistöjen lähistöllä. Uusi tietämys on peräisin Kaakkois-Suomesta, jossa lajia lähdettiin runsastuneiden havaintojen myötä kartoittamaan pesimäaikana muualtakin kuin koivuvaltaisista metsiköistä.

1800-luvulla valkoselkätikka esiintyi maassamme etelärannikolta Kainuun korkeudelle asti yleisenä pesimälajina, vaikka kanta ei liene tuolloinkaan ollut kovin runsas. 1900-luvun aikana laji taantui rajusti, ja sen myötä levinneisyysalue supistui dramaattisesti. 1950- ja 1980-lukujen aikana valkoselkätikka hävisi useasta maakunnasta. 1980-luvun lopulle tultaessa esiintymisalue keskittyi käytännössä Päijät-Hämeeseen ja Etelä-Savoon, ja pesimäkannan kooksi arvioitiin ainoastaan 20–30 paria. Voimakkaan taantuman syitä olivat vanhojen lehtimetsien väheneminen, istutuskuusikoiden lisääntyminen tehometsätalouden myötä ja kaskikoivikoiden väheneminen. Nykyään valkoselkätikan pesimäkanta on arviolta kolminkertaistunut sitten 1990-luvun alun, ja sen kooksi arvioidaan vähintään 120–180 paria. Huolimatta viimeaikaisesta kannankasvusta valkoselkätikka on yhä uhanalainen laji, joka uusimmassa eliölajien uhanalaisuusluokituksessa (v. 2010) on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Vuonna 2000 luokka oli pykälää korkeampi eli äärimmäisen uhanalainen.

Uusimmalla atlaskartalla näkyy selvästi valkoselkätikan levittäytyminen Venäjältä Kaakkois- ja Itä-Suomeen itärajan tuntumaan, sekä lajin ilahduttava paluu lännemmäksi muutamille alueille, joista se aiemmin oli ehtinyt hävitä. Uusimmassa atlaksessa pesintä varmistettiin 105 atlasruudulla, kun vuosien 1986–89 atlaksessa pesintä varmistettiin 16 ruudulta. Lisäksi todennäköisiä tai mahdollisia pesintöjä havaittiin n. 200 ruudulla, joten todennäköisesti maamme pesimäkanta on nykyään joitakin satoja reviirejä. On kuitenkin huomioitava, että osa mahdollisista pesimäaikaisista havainnoista voi koskea pesimättömiä yksilöitä.

PesimisvarmuusRuutuja% ruuduista
Varma1433,7 %
Todennäköinen912,4 %
Mahdollinen1383,6 %
Yhteensä3729,6 %

Vertailu 1. ja 2 atlaksen yhdistettyihin tuloksiin Vertailutyökalu

kartta lajin levinneisyydestä Suomessa 1 & 2 atlaksen yhdistetyssä aineistossamuutoskartta