« »

Sinipyrstö (Tarsiger cyanurus)

SV: Blåstjärt, EN: Red-flanked Bluetail

kuva tästä lajista

Sinipyrstö on Siperian ja muunkin Venäjän taigan laji, jonka levinneisyysalue ulottuu idästä Suomeen. Se on harvalukuinen pesimälaji maamme itäosissa, pesimäaikaiset havainnot kertyvät tätä nykyä pääasiassa Pohjois-Karjalasta, Kainuusta, Kuusamosta ja Itä-Lapista. Sinipyrstö on ennen kaikkea iäkkäiden ja runsaslahopuisten kuusimetsien laji. Tyypillinen ympäristö reviirille on vaaran rinteen kuusikko, mutta myös muunlaisissa lähellä luonnontilaa olevissa metsissä lajia voi tavata.

Sinipyrstön levinneisyysalueen ja populaatiokoon muutoksia tarkasteltaessa on huomioitava, että laji esiintyy maassamme pääasiassa sangen syrjäisillä ja vähänretkeillyillä seuduilla. Suomen ensimmäinen sinipyrstöhavainto tehtiin vuonna 1949. Sen jälkeen ennen vuotta 1990 varmistettiin noin 120 reviiriä, mutta vain kaksi pesintää. 1950-luvun alussa sinipyrstöllä havaittiin jonkinasteinen leviämisaalto maahamme, kuten myös 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. Vuodesta 1990 alkaen sinipyrstöreviireitä on löydetty useammin: vuosina 1990–2005 noin 360 reviiriä, joista pesintä varmistettiin noin 20:llä. 1990-luvun lopulla pesimäkannan kooksi arvioitiin 200–300 paria.

Toukokuun lämpötilat näyttävät vaikuttavan siihen, kuinka paljon sinipyrstöjä muuttoaikana maahamme idästä saapuu. Lämpimien keväiden ansiosta todettiin vuosina 2009–2010 ennennäkemättömän voimakas sinipyrstöinvaasio. Reviirejä varmistettiin kaikkiaan noin 400 kumpanakin vuonna, ja laulavia koiraita löydettiin aiempaa suuremmalta alueelta. Vuosina 2006–2008 vuotuiset reviirimäärät vaihtelivat välillä 50–90. Kasvaneiden määrien myötä sinipyrstöjä myös osattiin etsiä aiemmista vuosista poiketen laajemmalta alueelta. Ennen etsintä keskittyi hyvin paljon tiettyihin Kuusamon ja Kainuun ”perinteisiin sinipyrstöpaikkoihin”. Tehostunein menetelmin lajia löydettiin, ja etenkin pesintöjä varmistettiin runsaasti vielä heinä–elokuussa.

Uusimmassa atlaksessa sinipyrstön runsaus 2009–2010 näkyy komeasti: koko atlasjaksolla lajista varmistettiin pesintä kaiken kaikkiaan 45 atlasruudulla (yhteensä noin 80 pesintää), ja lisäksi todennäköinen tai mahdollinen pesintä noin 150 ruudulta. Ero on huima verrattuna edellisiin atlaksiin: 1974–79 lajista todennettiin yksi varma pesintä ja 1986–89 ei yhtään. Myös todennäköisten tai mahdollisten pesintöjen ruutumäärät olivat kummassakin atlaksessa hyvin pieniä. Suomen ja Venäjän lisäksi sinipyrstön pesintä on Euroopassa varmistettu kerran Virossa (1980) ja kerran Ruotsissa (1996).

Sinipyrstö on luonnollisesti yhä hyvin itäinen laji maassamme, mutta aiempaan verrattuna levinneisyysalue on hyvin yhtenäinen sekä työntyy nyt hivenen lännemmäksi ja etelämmäksi lajin perinteisiltä alueilta Kuusamosta ja Kainuusta. Venäjän puolen levinneisyydestä ei ole täsmällistä tietoa. Suomen pesimäkanta on nykyään huomattavasti suurempi kuin 1990-luvun lopun arvioitu muutama sata paria. Metsähallituksen linjalaskenta-aineiston perusteella on arvioitu 2000-luvun pesimäkannan kooksi 100–4500 paria, kun se nykykäsityksen mukaan oli 1980- ja 1990-luvuilla 10–500 paria. Sinipyrstön pesimäkanta on maassamme yhä sen verran pieni, ja esim. Itä- ja muuallakin Lapissa huonosti tunnettu, että laji on luokiteltu uusimmassa vuoden 2010 uhanalaisuustarkastelussa vaarantuneeksi.

PesimisvarmuusRuutuja% ruuduista
Varma451,2 %
Todennäköinen741,9 %
Mahdollinen782 %
Yhteensä1975,1 %

Vertailu 1. ja 2 atlaksen yhdistettyihin tuloksiin Vertailutyökalu

kartta lajin levinneisyydestä Suomessa 1 & 2 atlaksen yhdistetyssä aineistossamuutoskartta