« »

Selkälokki (Larus fuscus)

SV: Silltrut, EN: Lesser Black-backed Gull

kuva tästä lajista

Selkälokkia tavataan Länsi-Euroopasta aina Keski-Aasiaan, mutta Suomessa pesivää nimialalajia tavataan lähinnä vain Fennoskandian alueella. Suomessa selkälokki on meren saariston ja selkävesien uljas pesimälaji. Lajin levinneisyys on keskittynyt tiukasti merialueille sekä Keskisen Suomen suurimmille sisävesialueille. Eteläistä Lappia lukuun ottamatta selkälokki on Lapissa satunnainen pesimälaji.

Selkälokin pesimäkanta on taantunut voimakkaasti 1970-luvulta lähtien, kun vielä 1900-luvun alkupuolella se oli kalalokin ohella Suomen runsain lokkilintu. Taantuman syinä ovat etenkin talvehtimisalueelta ravinnon kautta lintuihin kertyvät ympäristömyrkyt sekä paikoin runsastuneen harmaalokkikannan aiheuttama poikassaalistus. Arvio Suomen pesimäkannan nykykoosta on noin 7000 paria, joista noin 5000 pesii merialueilla.

Atlaksessa selkälokin väheneminen ei näy kun verrataan yksittäisiä atlaksia toisiinsa, mutta 1970- ja 80-luvun atlasten yhteistuloksen vertailu 2000-luvun tilanteeseen paljastaa taantuman. Selkälokki on hyvin pesäpaikkauskollinen laji, joka voi pesiä kymmenien lintujen yhdyskunnissa. Siten varmistettujen pesintöjen ruutumäärän väheneminen on huolestuttava merkki lajin kannalta. Varmojen pesintöjen vähenemistä on tapahtunut niin etelärannikolla kuin myös sisämaassa ja Perämerellä. Saaristolinnustoseurannan perusteella parhaiten kanta on säilynyt Lounaissaaristossa sekä Merenkurkun ja Selkämeren alueella.

PesimisvarmuusRuutuja% ruuduista
Varma70018,1 %
Todennäköinen44011,4 %
Mahdollinen57114,8 %
Yhteensä171144,3 %

Vertailu 1. ja 2 atlaksen yhdistettyihin tuloksiin Vertailutyökalu

kartta lajin levinneisyydestä Suomessa 1 & 2 atlaksen yhdistetyssä aineistossamuutoskartta