« »

Riekko (Lagopus lagopus)

SV: Dalripa, EN: Willow Grouse

kuva tästä lajista

Riekko on levinnyt Euraasian ja Pohjois-Amerikan pohjoisosiin. Suomessa lajin levinneisyys on ulottunut koko maahan Etelä-Suomea myöten, mutta etelässä riekko ei ole enää ollut runsaslukuinen noin sataan vuoteen. Suurimmat pesimätiheydet löytyvät Pohjois-Lapista, ja tiheydet laskevat etelää kohden. Riekon pesimäympäristöä ovat puoliavoimet koivua ja pajua kasvavat ympäristöt, kuten tunturikoivikot, rämeiden ja nevojen laidat sekä hakkuuaukeiden vesaikot.

Riekko on taantunut etenkin eteläisessä Suomessa jo pitkään ja lajin levinneisyys on muuttunut yhä harvemmaksi. Linjalaskentojen perusteella pesimäkanta taantui yli kolmanneksen 1980-luvulta vuoteen 2010, mutta lajin vuosittaiset kannanvaihtelut voivat olla suuria. Tuoreimmassa uhanalaisuusluokituksessa laji on luokiteltu silmälläpidettäväksi. Riekon taantumisen syitä ja uhkia ovat soiden kuivattaminen, metsästys ja ilmastonmuutos. Riekko vaihtaa talvisin valkoiseen höyhenpukuun, jonka takia lumettomina talvina se on helposti petojen huomattavissa. Suomen pesimäkannaksi on arvioitu 2000-luvulla noin 80 000 paria.

Riekon levinneisyys on supistunut jo pitkään, ja kolmas atlas paljastaa huolestuttavan taantuman jatkuvan edelleen. Laji on käytännössä katoamassa kokonaan eteläisestä Suomesta. Yhdistettyyn 1970- ja 80-luvun atlakseen verrattuna sen esiintyminen on muuttunut selkeästi harvemmaksi myös Väli-Suomessa sekä Etelä-Lapissa. Parhaiten riekko on säilynyt pohjoisimmassa Suomessa.

PesimisvarmuusRuutuja% ruuduista
Varma60915,8 %
Todennäköinen2847,3 %
Mahdollinen65617 %
Yhteensä154940,1 %

Vertailu 1. ja 2 atlaksen yhdistettyihin tuloksiin Vertailutyökalu

kartta lajin levinneisyydestä Suomessa 1 & 2 atlaksen yhdistetyssä aineistossamuutoskartta