« »

Peltosirkku (Emberiza hortulana)

SV: Ortolansparv, EN: Ortolan Bunting

kuva tästä lajista

Peltosirkun levinneisyysalue kattaa valtaosan Eurooppaa ja ulottuu Aasiassa Mongoliaan asti. Peltosirkku on mantereisen, paahteisen ilmaston laji, ja Länsi- ja Luoteis-Euroopan merellisen ilmaston alueilla sitä ei pesivänä esiinny. Niin Suomessa kuin muuallakin Eurooppaa peltosirkku on voimakkaasti taantuva maatalousympäristön laji, jonka supistuva levinneisyysalue keskittyy Suomessa nykyään maan eteläisimpiin osiin ja länsirannikon peltoalueille. Peltoympäristössä laji tarvitsee ensinnäkin avointa peltoaukeaa ja toisekseen laulupaikkoja, kuten esim. pelto-ojien varsilla tai peltosaarekkeissa kasvavia puita ja pensaita tai latoja ja muita rakennuksia. Peltosirkkukoiraat laulavat löyhissä ryhmittymissä, niin että yksilöt voivat laulaa hyvinkin lähellä toisiaan. Liian pieniltä peltoaukeilta ei lauluryhmiä yleensä löydä. Lauluryhmät mitä ilmeisimmin muuttoaikaan toukokuussa vetävät puoleensa muutolta saapuvia lintuja, eli lajilla esiintyy jonkinasteista sosiaalisuutta reviirikäyttäytymisessä. Etelä-Suomessa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että kun lauluryhmä joltain aukealta häviää, on sen uudelleen muodostuminen samalle paikalle erittäin epätodennäköistä. Laulupaikkojen häviämisen, esimerkiksi salaojituksen tai saarekkeiden raivaamisen myötä, on osoitettu johtavan lauluryhmien häviämiseen ja sitä myötä kokonaisten paikallispopulaatioiden häviämiseen. Tutkimuksissa on lisäksi havaittu, että peltosirkkuja viehättää — ilmeisesti ruokailuympäristönä — pesimäkauden alussa kasvipeitteettömät pellot eli mullospellot, jotka usein ovat paahteisia.  Pesän peltosirkku tekee puolestaan usein kesantopeltoon tai muuhun pidemmän kasvillisuuden peltoon. Näin ollen lajille on tärkeää, että ympäristössä on monenlaisia viljelyskasveja.

Ryhmittyneen esiintymiskuvan takia parhaiten peltosirkun seurantaan soveltuu eteläisessä Suomessa v. 1984 alkaen tehdyt kartoituslaskennat. 1980-luvun lopulla maamme pesimäkanta oli elinvoimainen ja pesivien parien määräksi arvioitiin 150 000–200 000. Kanta kasvoi 1940-luvulta ainakin 1970-luvulle, ilmeisimmin viljelyalan voimakkaan kasvun johdosta. Samalla peltosirkku myös levittäytyi pohjoisemmaksi Kainuuseen ja Etelä-Lappiin saakka, jossa lajia pesi peltojen lisäksi paikoittain myös hakkuuaukeilla. Eteläisen Suomen peltolintujen kartoituslaskentojen perusteella romahdus tapahtui 1990-luvun alussa, ja sen jälkeen on tultu lujaa alaspäin. 2000-luvun alussa kannan kooksi arvioitiin enää n. 30 000 paria. Nykyään parimäärän voi arvioida olevan luokkaa n. 20 000–25 000 paria, sillä viimeisin kannan romahdus aiempaa vieläkin alhaisemmalle tasolle tapahtui 2000-luvun puolivälin tietämillä. Syyt peltosirkun hurjaan vähenemiseen ovat mitä ilmeisimmin moninaiset, ja kaikkia syitä ei kunnolla tiedetä. Laji on pitkänmatkanmuuttaja. Onkin epäilty, että peltosirkku on kärsinyt Afrikan talvehtimisalueilla tai muuttomatkan varrella tapahtuneista olosuhdemuutoksista, joista ei valitettavasti tiedetä tarkemmin mitään. Lajia yhä metsästetään  eteläisessä Ranskassa muuttomatkalla, vaikka se on EU:n lakien mukaan kiellettyä. Metsästys ei kuitenkaan hyvin luultavasti ole tärkein tekijä meikäläisten peltosirkkujen katoon, vaikka aihe mielellään mediassa säännöllisesti nostetaankin ns. helppona selityksenä esiin. Maamme maatalousympäristössä tapahtuneet kielteiset muutokset ovat oletettavasti vauhdittaneet peltosirkun taantumaa, sillä tehomaatalouden myötä peltoympäristön monimuotoisuus on köyhtynyt jo viimeiset kuusi vuosikymmentä. Pelto-ojien pientareiden pensas- ja puukasvillisuuden väheneminen salaojituksen myötä, peltosaarekkeiden raivaus viljelymaaksi, ja viljelymaiden yksipuolistuminen viljantuotantoon ovat pesimäaikaisia tekijöitä peltosirkun vähenemisen takana.

Atlaksien levinneisyyskartat kertovat karua kieltään peltosirkun taantumasta: 1970- ja 1980-lukujen yhdistetyssä aineistossa laji asutti noin 52 % maamme kaikista atlasruuduista, eli käytännössä koko maan eteläpuoliskoa. Uusimmassa atlaksessa laji asutti ainoastaan noin 22 % ruuduista, ja levinneisyys keskittyy enää maan keskeisille viljelyalueille Etelä- ja Lounais-Suomeen sekä Pohjanmaan lakeuksille. Maamme uusimmassa eliölajien uhanalaisuusarvioinnissa (v. 2010) peltosirkku määriteltiin erittäin uhanalaiseksi. Mikäli taantuma jatkuu entisellä tahdilla, on vaarana, että laji häviää kokonaan linnustostamme parin seuraavan vuosikymmenen aikana.

PesimisvarmuusRuutuja% ruuduista
Varma1774,6 %
Todennäköinen38910,1 %
Mahdollinen2676,9 %
Yhteensä83321,6 %

Vertailu 1. ja 2 atlaksen yhdistettyihin tuloksiin Vertailutyökalu

kartta lajin levinneisyydestä Suomessa 1 & 2 atlaksen yhdistetyssä aineistossamuutoskartta