« »

Meriharakka (Haematopus ostralegus)

SV: Strandskata, EN: Oystercatcher

kuva tästä lajista

Meriharakkaa tavataan pesivänä kaikilla muilla mantereilla paitsi Etelämantereella. Pohjois- ja Länsi-Euroopassa meriharakka on lähinnä rannikkoalueiden asukki, mutta Keski-Aasiassa ja Itä-Euroopassa sisämaalaji. Suomessa meriharakkaa on esiintynyt perinteisesti rannikkoseuduilla, mutta viimeisen noin kymmenen vuoden aikana laji on alkannut levittäytyä sisämaahan, lähinnä suurille järville, joskus myös mm. puhdistamojen lietealtaille. Saaristossa meriharakka suosii puuttomia luotoja, joissa on alavia rantoja ruokailumaastoiksi, mutta se tulee toimeen myös metsäsaarten rantamilla.

Meriharakan tiedetään runsastuneen Länsi-Euroopassa 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla, ja myös Suomen kanta runsastui, eritoten 1970- ja 1980-luvuilla ja Suomenlahden alueella. 1950-luvulla maamme meriharakkakannan kooksi arvioitiin vain n. 600 paria, mutta 1980-luvun alussa n. 1 500–1 800 paria, ja 1990-luvun alussa jo n. 3 600 paria. Nykykannan suuruudeksi arvioidaan 3 000–4 000 paria. Vuoden 2010 uhanalaistarkastelussa meriharakka luokiteltiin edelleen elinvoimaiseksi.

Atlasaineistojen perusteella meriharakan levinneisyys maamme rannikko- ja merialueilla ei ole merkittävästi muuttunut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Sisämaapesintöjen määrä on kuitenkin selvästi lisääntynyt. Uusimmassa atlaksessa sisämaasta varmennettiin pesintä lähemmäs 70 atlasruudulla, kun kahden edellisen atlaksen yhdistetyssä aineistossa varmojen sisämaapesintöjen ruutumäärä oli n. 15.

PesimisvarmuusRuutuja% ruuduista
Varma3789,8 %
Todennäköinen1644,2 %
Mahdollinen1313,4 %
Yhteensä67317,4 %

Vertailu 1. ja 2 atlaksen yhdistettyihin tuloksiin Vertailutyökalu

kartta lajin levinneisyydestä Suomessa 1 & 2 atlaksen yhdistetyssä aineistossamuutoskartta