« »

Lapinkirvinen (Anthus cervinus)

SV: Rödstrupig piplärka, EN: Red-throated Pipit

kuva tästä lajista

Lapinkirvinen on subarktisen ja arktisen alueen tundran laji, ja niinpä sitä esiintyy Skandinaviassa, Siperian pohjoisosissa ja Alaskassa. Suomessa ollaan sen levinneisyyden länsireunoilla, sillä Ruijan levinneisyysalue ulottuu maamme tuntureille. Lapinkirvisen pesimäympäristöä ovat tunturipaljakoiden ja -koivikoiden rehevät pajukkosuot ja saraniityt. Hyvin harvoin, ja ilmeisesti ei enää nykyään, laji on pesinyt niinkin etelässä kuin Peräpohjolan avosoilla.

Lapinkirvinen on Suomessa harvalukuinen pesimälaji. 1950-luvulla kannanarvio oli vain 300–500 paria, mutta sen epäillään johtuneen osittain siitä, ettei lajia kunnolla tunnettu maastossa, eikä sitä sen tähden osattu myöskään etsiä. Linjalaskenta-aineistojen perusteella kannan kooksi arvioitiin 1970- ja 1980-luvuilla noin 3 000 paria. Arvioihin tulee kuitenkin suhtautua varauksella, sillä lapinkirvisellä on todettu suuria vuosienvälisiä määrävaihteluja, ja kaiken kaikkiaan vuotuiset havaintomäärät linjalaskennoissa ovat harmillisen pieniä. Viimeisen noin 20 vuoden aikana on joka tapauksessa tunturialueilla havaittu parimäärien pienenemistä, minkä tähden laji on uusimmassa eliölajien uhanalaisuusarvioinnissa (v. 2010) määritelty vaarantuneeksi, kun edellisessä arvioinnissa (v. 2000) se määriteltiin vielä luokkaan elinvoimaiset. Kannan kooksi arvioidaan enää 1 000–2 000 paria. Taantuman syitä ei tarkkaan tiedetä, mutta oletetaan että olosuhteilla lajin talvehtimisalueilla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on osuutensa meillä havaittuun vähenemiseen. Lisäksi tulevaisuuden uhkana on, että lapinkirviselle sopiva tundramainen ympäristö vähenee maamme pohjoisosista ilmastonmuutoksen myötä.

Uusimmassa atlaksessa lapinkirvisestä todennettiin varma pesintä vain 11 atlasruudusta tunturialueilla. Atlaksessa 1974–79 vastaava ruutumäärä oli 40, ja atlaksessa 1986–89 vielä 23. Myös todennäköisten ja mahdollisten pesintöjen ruutumäärä on vähentynyt sitten 1970-luvun. Levinneisyysalueen pienentyminen entisestään on ilmeisen todellista, varsinkin kun huomioidaan, että tässä uusimmassa atlaksessa ruutujen kartoitustehokkuus oli tunturialueilla, kuten koko Suomessa, parempi kuin kummassakaan edellisessä atlaksessa. Atlastiedot kertovat siis osaltaan lajin huolestuttavasta vähenemisestä.

PesimisvarmuusRuutuja% ruuduista
Varma110,3 %
Todennäköinen160,4 %
Mahdollinen270,7 %
Yhteensä541,4 %

Vertailu 1. ja 2 atlaksen yhdistettyihin tuloksiin Vertailutyökalu

kartta lajin levinneisyydestä Suomessa 1 & 2 atlaksen yhdistetyssä aineistossamuutoskartta