« »

Kiuru (Alauda arvensis)

SV: Sånglärka, EN: Skylark

kuva tästä lajista

Kiuru on euraasialainen laji, joka levittäytyi Eurooppaan Aasian aroalueilta maanviljelyn myötä, ja tätä nykyä se on keltasirkun ja räkättirastaan ohella yksi maamme runsaslukuisimmista peltolintulajeista (maan etelä- ja länsiosissa runsaslukuisin). Kiuru suosii avoimia suuria peltoaukeita ja välttää metsän reunaa. Etelä- ja Keski-Suomessa lajin löytää varmimmin vähintään kymmenen hehtaarin kokoisilta peltoaukeilta ja harvemmin sitä pienemmiltä. Kiuru saapuu maahamme aikaisin keväällä ensimmäisten muuttolintujen etujoukoissa. Pesinnän onnistumisen kannalta kiurulle on hyväksi, jos pelloilla on keväällä viljelykauden alkaessa kasvipeitettä (nurmet, kesannot ja syysviljapellot). Paljailla alkukesän mullospellolla (mm. kevätviljapellot) pesät munineen ovat alttiita petojen, kuten ketun tai varislintujen, saalistukselle.  Etelä-Suomessa tehdyissä peltolintujen pitkäaikaisseurannoissa onkin havaittu, että kiurun vuosien väliset kannanvaihtelut seurailevat vuoden viiveellä keväällä kasvipeitteisen peltoalan vaihteluja. Esimerkiksi 1990-luvun alkupuolen nelivuotinen velvoitekesannointijakso näkyy kiurupopulaatiossa selvänä kannankasvuna. Nykyään yleistynyt suorakylvö suosii kiurua.

Kiurun pesimäkanta kasvoi maassamme 1900-luvun puolivälin tienoilta 1970-luvulle viljelyalan kasvaessa voimakkaasti. Tehomaatalouden vallatessa alaa kiurun pesimäkanta lähti laskuun 1980-luvun aikana, ja laji taantui ainakin 1990-luvulle asti. Sittemmin kanta on pysynyt jokseenkin muuttumattomana vuosivaihteluita lukuun ottamatta. Maatalouden tuotantotapojen tehostuessa ja yksipuolistuessa 1960–1980-luvuilla kiurun pesimäkantaa pienensivät ainakin seuraavat asiat: pesimäkauden alkupuolella kasvipeitteisen peltoalan väheneminen kevätviljan viljelyn runsastumisen ja karjatalouden vähenemisen myötä, salaojituksen lisääntyminen (vähemmän pesiä suojaavia pientareita), ja hyönteis- ja rikkakasvihävitteiden lisääntynyt käyttö. Lisäksi kiurujen vuotuisia määriä pienentävät ainakin talvien kylmyys Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä kesien sateisuus ja kylmyys pesimäalueilla.

Kiurun pesimäkannan koon arviot muotoutuvat hyvin erilaisiksi riippuen siitä, käytetäänkö pelkkää yhdistettyä piste- ja linjalaskenta-aineistoa vai otetaanko huomioon lähes 30 vuoden ajan Etelä- ja Lounais-Suomessa kerätyt kartoituslaskenta-aineistot. Kiurutiheyksien arviointiin linja- ja pistelaskennat sopivat huomattavasti kartoituslaskentoja huonommin, sillä useita laulavia koiraita sisältävien kiururyhmittymien laskeminen peltoaukealta vaatii runsaasti aikaa. Pelkkien linja- ja pisteaineistojen perusteella kiuru olisi taantunut huimat n. 75 % vuosien 1975 ja 2010 välillä. Kartoituslaskennoissa on havaittu Etelä- ja Lounais-Suomen keskimääräisten kiurutiheyksien olevan noin 50–70 paria peltoneliökilometrillä (parhailla alueilla yli 100 paria), ja mm. Pohjanmaan peltolakeuksilla keskimääräiset tiheydet ovat vähintään yhtä suuria. Kartoitusaineiston perusteella on pelkästään Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen Tringan toimialueen (Uusimaa ja osa Itä-Uuttamaata) kiurumääräksi arvioitu n. 45 000 paria, kun laskelmissa on otettu huomioon peltoalueiden maisemarakenteen vaikutus kiurun esiintymiseen. Näiden tietojen perusteella nykyinen kiurukantamme on vähintään luokkaa 350 000–400 000 paria. Koko Euroopan alueella kiuru taantui 1980-luvulta 2000-luvun puoliväliin n. 40 %, ja kannankooksi arvioidaan noin 40–80 miljoonaa paria.

Atlasaineistosta kiurun runsaus 1970-luvulla verrattuna nykypäivään ilmenee levinneisyysalueen aukkoistumisena etenkin Keski- ja Itä-Suomessa sekä Etelä-Lapin alueella. Vaikka ensimmäisessä atlaksessa ruutujen kartoitustehokkuus oli uutta atlasta huomattavasti alhaisempi, esiintymisruutujen määrä oli noin 2 400, kun se tuoreimmassa atlaksessa oli noin 2 000.

PesimisvarmuusRuutuja% ruuduista
Varma87222,6 %
Todennäköinen83421,6 %
Mahdollinen3499 %
Yhteensä205553,2 %

Vertailu 1. ja 2 atlaksen yhdistettyihin tuloksiin Vertailutyökalu

kartta lajin levinneisyydestä Suomessa 1 & 2 atlaksen yhdistetyssä aineistossamuutoskartta