« »

Kiljuhanhi (Anser erythropus)

SV: Fjällgås, EN: Lesser White-fronted Goose

Kiljuhanhen pesimälevinneisyys ulottuu Fennoskandiasta katkonaisesti läpi pohjoisen tundra- ja havumetsävyöhykkeen aina Itä-Siperiaan asti. Kiljuhanhen pesimäkanta on taantunut voimakkaasti laajalla alueella ja laji luokitellaan maailmanlaajuisesti uhanalaiseksi. Kiljuhanhi oli vielä sata vuotta sitten vielä Fennoskandian pohjoisosissa varsin runsas pesimälaji, jonka kannaksi Merikallio arvioi 1915 noin 10 000 yksilöä. Voimakas metsästys lajin muutto- ja talvehtimisalueilla romahdutti kannan kuitenkin nopeasti 1900-luvun aikana ja jyrkin taantuminen tapahtui 1950–1960-luvulla.

Suomessa kiljuhanhen pesintä varmistettiin vielä kahdessa ensimmäisessä atlaksessa Tunturi-Lapin syrjäisiltä ruuduilta. Samoilla alueilla sinnitteli pieni pesimäkanta vielä 1990-luvulle asti, mutta viimeinen varmistettu pesintä on Suomen puolella todettu vuonna 1995. Tuoreimmassa atlaksessa ei kiljuhanhesta tehty pesintään viittaavia havaintoja, mutta sen tiedetään pesivän edelleen Norjan Finnmarkissa. Tuoreimmassa uhanalaisuusarviossa kiljuhanhi on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi, vaikka pesintää ei ole viime vuosina varmistettukaan. Kiljuhanhi esiintyy Suomessa kuitenkin edelleen säännöllisesti keväisin, sillä osa Finnmarkin pesimäkannasta levähtää kevätmuuton aikana Perämeren rannikoilla. Suomalaiset ovat olleet aktiivisesti mukana lajin kansainvälisessä suojelutyössä.

PesimisvarmuusRuutuja% ruuduista
Varma00 %
Todennäköinen00 %
Mahdollinen00 %
Yhteensä00 %

Vertailu 1. ja 2 atlaksen yhdistettyihin tuloksiin Vertailutyökalu

kartta lajin levinneisyydestä Suomessa 1 & 2 atlaksen yhdistetyssä aineistossa