« »

Keltavästäräkki (Motacilla flava)

SV: Gulärla, EN: Yellow Wagtail

kuva tästä lajista

Keltavästäräkki on Euraasian alueella esiintyvä avomaiden lintu. Suomessa keltavästäräkki asuttaa koko maata niin että yhtenäisin levinneisyys sijoittuu jotakuinkin Vaasa–Joensuu -akselin pohjoispuolelle. Maassamme pesii sekä pohjoisen thunbergi-alalajin (maan pohjoisosa) että lounaisen flava-alalajin (maan eteläiset osat) yksilöitä sekä näiden risteymiä. Pohjois-Suomessa lajin pääasiallista pesimäympäristöä ovat erilaiset suot, tyypillisimmin märät avosuot. Pohjoisessa keltavästäräkkejä löytää myös hakkuuaukeilta ja maatilojen pihapiireistä, jos lähistöllä on laitumia. Suomen eteläosien keltavästäräkit pesivät enimmäkseen pelloilla sekä rantaniityillä. Pelloilla lajia vetävät puoleensa avo-ojat, laitumet ja heinäpellot sekä niityt.

Pohjois-Suomen keltavästäräkkikanta kasvoi 1950-luvulta 1980-luvulle asti, mutta eteläisen Suomen peltopopulaatiot pysyivät jotakuinkin vakaina. 1970-luvulla kannanarvio oli noin 700 000 paria, mutta nykyään tämän arvion tulkitaan olleen selvästi alakanttiin, sillä silloinen linjalaskentaverkosto ei kattanut soita kovin hyvin. 1980-luvun aikana keltavästäräkki alkoi taantua ennen kaikkea Etelä-Suomessa, jossa tehomaatalous ja siihen liittyvä karjatilojen voimakas väheneminen heikensi lajin pesimä- ja ruokailuympäristöjä. Soiden ojitus ja turvetuotanto ovat vähentäneet, ja vähentävät yhä, lajille soveltuvan pesimäympäristön määrää. Keltavästäräkkikanta väheni noin puoleen 1980-luvun alun ja 2000-luvun puolivälin välillä, ja nykykannan kooksi arvioidaan n. 600 000 paria.  Uusimmassa maamme eliölajien uhanalaisuusluokituksessa (v. 2010) keltavästäräkki onkin määritelty vaarantuneeksi lajiksi, kun se vielä edellisessä luokituksessa (v. 2000) oli elinvoimaisten luokassa. Pesimäympäristömuutosten lisäksi taantumaan ovat saattaneet vaikuttaa olosuhteiden mahdolliset muutokset lajin talvehtimisalueilla Afrikassa, mutta niistä ei ole tarkkaa tietoa.

Atlaskartat heijastelevat selvästi keltavästäräkin vähenemistä maan eteläosissa viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Vertailu kahden edellisen atlaksen aineistoon, joka kartoitustehokkuudeltaan on vertailukelpoinen uusimman atlaksen kanssa, osoittaa, että levinneisyysalue on muuttunut huomattavan aukkoiseksi maan eteläisimmässä kolmanneksessa. Mikäli nykyinen kehitys jatkuu, voi laji kadota lähes kokonaan eteläisestä Suomesta. Lajin esiintymisruutujen määrä on pudonnut noin 3 300:sta noin 2 500:aan.

PesimisvarmuusRuutuja% ruuduista
Varma142036,7 %
Todennäköinen72618,8 %
Mahdollinen40310,4 %
Yhteensä254966 %

Vertailu 1. ja 2 atlaksen yhdistettyihin tuloksiin Vertailutyökalu

kartta lajin levinneisyydestä Suomessa 1 & 2 atlaksen yhdistetyssä aineistossamuutoskartta