« »

Harakka (Pica pica)

SV: Skata, EN: Magpie

kuva tästä lajista

Harakan laaja levinneisyysalue kattaa koko Euroopan, suuren osan Aasiaa, Pohjois-Amerikan länsiosia, ja pienen siivun Pohjois-Afrikkaa. Suomessa harakka on yleinen, koko maassa pesivä paikkalintu. Pesimäkanta harvenee pohjoista kohden. Harakka tekee näyttävän risupesänsä puuhun tai tiheään pensaaseen, usein ihmisasutuksen läheisyyteen, mutta harakoita pesii myös luonnonympäristöissä eritoten erilaisissa nuorissa tiheissä metsiköissä. Harakka viihtyy niin kaupunkien puistoissa, taajamissa kuin maaseudullakin, sillä ihmisen läheisyydestä löytyy hyvin ravintoa. Vielä 40–50 vuotta sitten harakkaa vainottiin yleisesti ns. vahinkolintuna pesiä hävittämällä ja aikuisia lintuja ampumalla. Nykyään vaino on kuitenkin vähenemään päin. Viimeisten vuosikymmenten aikana harakat ovat yhä menestyksekkäämmin levittäytyneet ihmisen läheisyyteen myös suurimpien kaupunkien urbaaneille keskusta-alueille.

Linjalaskenta-aineistojen perusteella maamme harakkakanta taantui noin 40 % 1940- ja 1950-luvuilta 1970-luvulle. Maaseudun autioitumisen ja jätehuollon kehittymisen seurauksena tapahtuneen avotunkioiden vähenemisen on arveltu vähentäneen harakan talviravintoa. Pesien hävittäminen harvinaistui 1960- ja 1970-luvuilla, minkä seurauksena harakka alkoi levittäytyä myös kaupunkeihin. Harakkakanta kasvoikin 1970-luvulta 1980-luvun lopulle, mutta lintulaskenta-aineisto osoittaa kannan pysyneen vakaana jaksolla 1977–2010. Myös peltolintujen kartoituslaskenta-aineisto vuosilta 2001–2008 kertoo vakaasta kannasta. 1990-luvun kannanarvio harakalle oli noin 180 000 paria, ja nykyinen kannanarvio vaihtelee 140 000 ja 200 000 parin välillä.

Atlaskartoitusten perusteella harakan levinneisyysalue ei ole merkittävästi muuttunut viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen. Laji näyttää pohjoisimmassa Suomessa kuitenkin laajentaneen hieman levinneisyyttään muutamien pääteiden varsilla.

PesimisvarmuusRuutuja% ruuduista
Varma237761,5 %
Todennäköinen3809,8 %
Mahdollinen2516,5 %
Yhteensä300877,8 %

Vertailu 1. ja 2 atlaksen yhdistettyihin tuloksiin Vertailutyökalu

kartta lajin levinneisyydestä Suomessa 1 & 2 atlaksen yhdistetyssä aineistossamuutoskartta