« »

Etelänkiisla (Uria aalge)

SV: Sillgrissla, EN: Guillemot

kuva tästä lajista

Etelänkiislalla on sirkumpolaarinen levinneisyys pohjoisilla merialueilla. Suomessa laji on hyvin harvalukuinen ulkosaariston pesimälaji, jonka pesimäyhdyskunnat ovat laskettavissa yhden käden sormilla.

Suomen ensimmäinen eteläkiislapesintä varmistettiin vuonna 1957 Pernajan Aspskärin ruokkiyhdyskunnassa, jossa pesii nykyään valtaosa Suomen 35–70 parin etelänkiislakannasta. Toinen säännöllinen pienempi yhdyskunta on sijainnut Ahvenanmaan pääsaaren pohjoispuolella. Suomen eteläkiislapopulaatio oli pitkään loivasti kasvussa, mutta ajoittaiset aikuisten lintujen kuolemat Itäisellä Suomenlahdella pesimäaikaan 1990- ja 2000-luvulla ovat pysäyttäneet kannan kasvun.

Säännöllisten kahden pesimäkohteen lisäksi 2000-luvun atlaksessa pesintä varmistettiin kahdella Saaristomeren ruudussa, ja aikaisemmissa atlaksissa on todettu satunnaispesintöjä kahdessa Itäisen Suomenlahden ruudussa. Etelänkiisloja nähdään säännöllisesti vierailemassa monien muiden ruokkiyhdyskuntien liepeillä, mutta näistä valtaosa osa koskenee pesimättömiä kiertelijöitä.

PesimisvarmuusRuutuja% ruuduista
Varma40,1 %
Todennäköinen50,1 %
Mahdollinen130,3 %
Yhteensä220,6 %

Vertailu 1. ja 2 atlaksen yhdistettyihin tuloksiin Vertailutyökalu

kartta lajin levinneisyydestä Suomessa 1 & 2 atlaksen yhdistetyssä aineistossamuutoskartta